sunnuntai 22. syyskuuta 2013

The emperor wears no clothes


Täällä jälleen kirjoittelen - muutos on kuitenkin se, että olen todella inspiroitunut! Haluaisin tehdä jotakin käsilläni tai päästä ilmaisemaan itseäni, mutta tähän aikaan illasta siihen ei enää oikein ole mahdollisuuksia. Siksi huomenna koulun jälkeen suuntana ei olekaan koti, vaan askartelukauppa. Mistä tämä inspis kumpuaa?

Ensinnäkin viikonloppu oli ihana - se alkoi jo torstaina, koska perjantai oli vapaa. Lähdin sitten jo torstai-iltana kotikulmille ja siellä olinkin vasta yön pimettyä. Perjantaina vein kissani Alinan eläinlääkärille leikattavaksi. Alinaa seuratessa se päivä sitten menikin. Hän onneksi selviytyi urheasti ja paranee hyvää vauhtia <3


Lauantaina uskalsimme jättää Alinan koirien ja kissakaverin kanssa yksin ja suuntasimme siskolleni Helsinkiin. Sitä vierailua olin odottanut jo vaikka kuinka pitkään! Tuntui ihan siltä, että emme olleet nähneet pitkään aikaan. He olivat myös Amerikassa kahden viikon patikointimatkalla, joten tuntuu ihanalta, kun sisko on jälleen kotimaassa. Mutta nyt päästään siihen, miksi haluan niin innokkaasti askarrella jotakin. Olen jo pitkään ollut kiinnostunut intiaaneista ja halunnut aitoa ja alkuperäistä unisiepparia. Nyt siskoni toi minulle sellaisen! En oikein tiedä, mikä niissä kiehtoo, ehkä niiden alkuperä. Unisiepparit ovat lähtöisin Ojibwe-intiaaneilta, jotka tekivät niitä vastasyntyneiden lasten nukkumapaikkojen ylle. Se päästää lävitseen kaikki hyvät unet ja pahat unet jäävät kiinni hämähäkinseittiä kuvaavaan verkkoon. Auringon noustessa kiinni jääneet pahat unet katoavat. Ripustin sen heti sänkyni ylle ja tarkoituksenani on tehdä toinen omin käsin. Sain myös ihanat korvakorut joista tulivat yhdet suosikeistani! 



Tänään junassa lueskelin yhtä haastattelua ja sen jälkeen haluni luoda jotakin kasvoi vielä lisää - se ei liittynyt mitenkään intiaaneihin, mutta jotenkin siitä tuli hyvälle tuulelle. 

Olen todella innoissani ja valmiina kokeilemaan jotakin uutta. 

~Jos vielä ilta olisi tällainen~

lauantai 14. syyskuuta 2013

Just a reflection of a reflection






We are the reckless
We are the wild youth
Chasing visions of our futures
One day we'll reveal the truth

maanantai 2. syyskuuta 2013

Have you wondered for a while?


Taas on viikko hurahtanut ja alan tuntemaan itseni yhä enemmän kaupunkilaiseksi. Kyllä täällä suuremmissa piireissä huomaa, että en oikeasti ole syntynyt mihinkään maalaiskylään vaan juuret ovat länsirannalla.

Kaikenlaista on myös tapahtunut! Viime viikolla teimme luokan pikku ryhmissä jauhelihapihvejä, kalapyöryköitä, kierrepullia ja isoja leipiä. Nuo pihvit ja pyörykät tehdään elintarvikkeiden valmistuksen tunneilla ja pullat ja leivät tehtiin leipuri-kondiittoritunneilla. Meillä on vielä näitä molempia, koska ensimmäisenä vuotena valitsemme kumpaan alaan haluamme suuntautua. Tuotteiden valmistamisen jälkeen ne viedään koulun myymälään. Kun näkee itse tehdyt murkinat kaupan hyllyllä, tulee sellainen jännä tunne, että "vitsit, mä oon tehnyt ton ja joku tuntematon ostaa sen omaan kotiinsa!". Kyllä näiden tuotteiden valmistus voittaa yläkoulun köksän tunnit! Ja nyt on vielä kivempi, kun voin heittää muovisen kertakäyttöisen esiliinan pois ja ottaa päästäni meduusan näköisen kertakäyttöhatun ja vaihtaa ne oikeisiin työvaatteisiin. Aikaisemmin näytin teurastajan ja sairaan ihmisen (välillä myös teletapin) risteytykseltä. Työvaatteet ovat valkoiset ja jotenkin minulle tulee niistä mieleen sairaanhoitaja. Myös kengät yllätyksellisesti tulivat etuajassa (ajattelin, että saisin ne vasta ensi viikolla). Tässä siis kuva niistä (sairaanhoitajan varusteet ovat koululla). :)


Iltaisin oleskelen vuokranantajieni kanssa ja tässä omassa kopperossani kuuntelen musiikkia ja teen läksyjä. Nyt kuitenkin minun pitäisi keskittyä myös kahden viikon kuluttua olevaan filosofian ylioppilaskokeen uusintaan. Se vähän stressaa, mutta kyllä tämä tästä! Onneksi näkymänä on ihana järvi, joka rauhoittaa.



Ja enhän minä tänne kaupunkiin voi viikonlopuiksi jäädä - kotona on aikamoista haipakkaa ja on ihan kiva käydä tutuissa ympyröissä.. Kuten viimeksi kerroin, kävin A:n kanssa katsomassa This Is Us- elokuvan ja kyllä se oli odotuksen arvoinen kokemus! Huomasin vasta jälkeenpäin että hymyilin/nauroin koko elokuvan ajan ja muu yleisö kiljuessaan toi mukanaan myös omaa tunnelmaa. Ja tuo elokuva oli ensimmäinen, jonka kävin katsomassa 3D:nä. Se toi vielä oman lisämausteen koko spektaakkelille :) 

Fiilikset katossa

:D

Tähän on hyvä lopettaa :)